Eri lentoyhtiöitä" tarkoittaa, että matka koostuu kahdesta erillisestä lipusta (yksi lippu menomatkalle ja toinen paluumatkalle), yleensä kahdelta eri lentoyhtiöltä. Menomatkalla lentoyhtiö voi olla esimerkiksi Norwegian ja paluumatkalla SAS.
Se tarkoittaa, että mikäli toinen lento jostakin syystä peruuntuu tai muuttuu, toista lentoa EI peruuteta/muuteta automaattisesti. Tällöin asiakkaan on otettava itse yhteyttä meihin ja muutettava toisen lipun varausta. Tästä mahdollisesti aiheutuvat muutoskustannukset maksaa asiakas.
Lentojen lähtö- ja saapumispaikat on myös syytä huomioida, sillä niissä voi olla eroja, kun kyseessä on kaksi erillistä lippua. Esimerkki: Jos lennät Lontooseen Norwegianilla ja palaat takaisin SASilla, saapumiskenttä Englannissa on London Gatwick, mutta lähdet kotimatkalle London Heathrow'sta.